Archive
Monthly Archives: huhtikuu 2018

Pinnin Pojat Pispalan Sottiisiin!

​Huippumuusikot Arto Järvelä ja Kimmo Pohjonen pistävät nurkat natisemaan Sottiisin Nurkkatansseissa. Pinnin Pojat duo on jo yli kaksi vuosikymmentä kantanut hämäläisen perinnemusiikin kirkkainta lyhtyä ja valloittanut yleisönsä Islamabadista Jumesniemelle.​​

Pinnin Pojat on suomalaista musiikkia esittävä duo, joka perustettiin vuonna 1989. Yhtyeen kotipaikka Helsinki on tuonut duon talonpoikaishenkiseen musisointiin myös urbaaneja sävyjä. Lukuisat soittimet ja laulu yhdistettynä Pinnin Poikien loistavaan muusikkouteen tuottaa musiikkia joka ei jätä ketään kylmäksi. Yhtyeen musiikkityylit kattavat paitsi perinteisen suomalaisen laulu- ja tanssisävelmistön sekä yhtyeen oman materiaalin myös maailmanmusiikkiin ja iskelmät. Ohjelmistoa on opittu myös suomalaisten siirtolaisten pariin suuntautuneilla perinteenkeruumatkoilla Pohjois-Amerikassa.
Duon konserttikiertueet ovat suuntautuneet Skandinavian ja USA:n lisäksi mm. Saksaan, Ranskaan, Pakistaniin, Intiaan, Kanadaan, Peruun, Boliviaan, Venezuelaan, Hollantiin ja Islantiin.

Arto Järvelä on kaustislaiseen pelimannisukuun kuuluva Sibelius-Akatemiasta valmistunut kansanmuusikko. Hän soittaa muun muassa yhtyeissä: JPP, Helsinki Mandoliners, Koinurit. Arto Järvelän instrumentteja ovat viulu, avainviulu, mandoliini ja jouhikko.

Kimmo Pohjonen on suomalainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä. Sibelius-Akatemiasta valmistunut Pohjonen on esiintynyt uransa aikana yli 600 kansainvälisellä festivaalilla ja konserttitaloissa. Pohjosen musiikkia on kuultu improvisaation, rockin, kansanmusiikin, avantgarden ja klassisen musiikin sekä tanssin ja mediataiteen yhteyksissä. Pohjosen instrumentteja ovat 2-rivinen haitari, huuliharppu, gogo marimba, laulu.

Ilonpitoa – Nurkkatanssit la 16.6.21:30-01:00
Pinnin Pojat ja pelimanniyhtyeet tanssittavat.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Leonardo-sali
10 € tai Sottiisipassi.
Osta liput Puodista.
https://sottiisi.fi/liput/