Category Archives for "Palkinnot"

Neljä ansioitunutta kansantanssijaa nimetty kansantanssimestareiksi 

Suomen Nuorisoseurojen kansantanssikiltaan on nimetty uusia jäseniä. Kansantanssimestareiksi kutsutut kiltalaiset ovat ansioituneita ja pitkään alalla toimineita henkilöitä, jotka ovat työllään edistäneet kansanperinteen säilyttämistä ja uusiutumista. Uusia kansantanssimestareita nimetään kahden vuoden välein Pispalan Sottiisin kansantanssifestivaalin yhteydessä. 

Béla Gazdag, Hollola 
Béla Gazdag on unkarilainen kansantanssinopettaja ja koreografi, joka on rikastuttanut suomalaista kansantanssikenttää uniikilla tavalla. Hän on omistautunut säilyttämään ja levittämään perinteistä unkarilaista kansantanssia sekä opettanut tanssia eri puolilla maailmaa. 

Ilkka Köngäs, Rovaniemi 
Ilkka Köngäs on ollut keskeisessä roolissa kansantanssinopettajien ammattikoulutuksen kehittämisessä ja kerännyt lukuisia palkintoja niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ilkka on toiminut Tervolan Nuorisoseuran Tanhuajien ja Siepakoiden taiteellisena johtajana, Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmin toiminnanjohtajana ja monissa muissa keskeisissä tehtävissä. Hänelle on myönnetty Pro Arte Lapponiae -mitali ansiokkaasta toiminnasta Lapin läänin taiteen ja kulttuurin hyväksi. 

Tuija-Liisa Leino, Lemi 
Tuija-Liisa Leino on tehnyt pitkän uran kansantanssin parissa. Hän on toiminut ohjaajana ja järjestäjänä useissa nuorisoseurojen tapahtumissa ja on tunnettu vuosikymmenten kokemuksestaan alalla. Hänen työtään arvostetaan laajalti kansantanssipiireissä Suomessa. 

Kirsti Valli, Ilmajoki 
Kirsti ”Kipa” Valli on Ilmajoen Nuorisoseuran aktiivinen jäsen, joka on omistanut tanssille koko elämänsä. Hän on toiminut nuorten ja aikuisten ohjaajana kansantanssikerhoissa kotikunnassaan Ilmajoella ja Etelä-Pohjanmaalla. Kipan koreografiat ja laaja esiintymiskokemus ulottuvat ympäri Suomen ja Euroopan. Hän on myös aktiivinen kouluttaja ja kansallispukujen puolestapuhuja. 

Uudet kansantanssimestarit Tuija-Liisa Leino, Kirsti Valli, Ilkka Könkään puolesta palkinnon vastaanottanut Mikko Köngäs sekä Béla Gazdag. Kuva Ville Kurki.

Kansantanssimestariksi valittavan tulee täyttää useita seuraavista kriteereistä: vähintään 60 vuoden ikä, pitkäaikainen kansantanssiharrastus, ohjaajana toimiminen, suurten esitysten vetäminen, järjestöllisen toiminnan edistäminen, koreografioiden tuottaminen, työ lasten ja nuorten kanssa, kansainvälinen osallistuminen, tuomarina toimiminen, kansanperinteen säilyttäminen, pukukulttuurin edistäminen, oman osaamisen kehittäminen, aktiivinen tapahtumiin osallistuminen sekä monipuolinen taito kansantanssissa ja -musiikissa, luovuus, karismaattisuus ja innostavuus. 

Nuorisoseurojen kansantanssikilta on perustettu vuonna 2012. Kiltaan on aiemmin nimetty Sirkka Viitanen, Rauni Riikonen, Liisa Villanen, Eila Ala-Kiuttu, Pentti Kainulainen, Rainer Maunula, Leena Aspegren, Laura Hakojärvi, Mirja Hynynen, Pirjo Nuortila, Ilpo Salonen, Lea Virta, Marja Viitanen, Anja Mikkola, Jussi Malinen, Väinö Kreko, Antti Savilampi, Ulla Laine, Tauno Häkkinen, Aimo Hentinen ja Hannu Nipuli. 

Lisätiedot

Jukka Heinämäki, johtaja, tanssin tapahtumat
jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi
puh. 050 526 8957

Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtye on Vinhakat Nuorisoseura Motorasta 

Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtyeeksi on valittu Nuorisoseura Motoran Vinhakat Joensuusta. Valinta tehtiin festivaalin taiteellisen johtaja Petri Kauppisen esityksestä. Tunnustuksen luovutti Folklandia-risteilyllä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.2024 Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström ja pääsihteeri Annina Laaksonen.  

Nuorisoseura Motoran Vinhakat harjoittelee tavoitteellisesti ja sen 18–21-vuotiailla tanssijoilla on jo runsaasti tanssivuosia takanaan. Ryhmä tuottaa uusia tanssiproduktioita uudistaen ja kehittäen kansantanssia ja toiminnassa keskitytään kansantanssin syventäviin opintoihin, ilmaisutaidon kehittämiseen ja monipuolisen ohjelmiston rakentamiseen. Motora järjestää kansantanssin opetusta Joensuussa ja sen toiminnassa on mukana noin 180 lasta, nuorta ja aikuista.  

Ryhmä esiintyy seuran omien tilaisuuksien lisäksi aktiivisesti valtakunnallisissa kansantanssitapahtumissa ja ulkomaalaisille folklorefestivaaleilla. Vinhakat nimettiin vuonna 2022 nuorisoseurojen valtakunnallisessa kansantanssikatselmuksessa Tanssimyllyssä omassa ikäluokassaan mestaruussarjaan.

Ryhmän musiikista vastaa Rälläkkä, jonka musiikissa soivat vaihtelevasti harmonikka, kitara, mandoliini, basso, viulu ja perkussiot. Uusimpana teoksena Motoran tanssi- ja musiikkiryhmät ovat tuottaneet kansanomaisen vuodenkierron perinteisiin keskittyvän kolmiosaisen Ajastaika-teoksen, jonka koreografina on toiminut ryhmien tanssinopettaja Eveliina Pilke

Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on nimetty vuodesta 1990 saakka aina kahden vuoden välein ja se on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Valittu ryhmä kutsutaan kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisin 2024 kansantanssin kotimaiseksi pääesiintyjäksi ja sille luovutetaan 3500 euron stipendi.  

Lisätietoja:  

Jukka Heinämäki, Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat 
puh. 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi 

Vuoden tanssiteko 2023 on Käärmeenpääntallaajat -näyttämöteos 

Suomen Nuorisoseurojen myöntämä Vuoden tanssiteko -tunnustus myönnettiin Folklandia-risteilyllä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.2024 Käärmeenpääntallaajat näyttämöteokselle. Valinta tehtiin mestarikansantanssija Antti Savilammen esityksestä ja hän myös luovutti tunnustuksen. 

Käärmeenpääntallaajat on Tanssiteatteri Tsuumin, Folk Extremen, Espoon kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto. Esitysdramaturgiasta ja ohjauksesta on vastannut Marjo Kuusela, musiikista Anne-Mari Kivimäki ja koreografioista Reetta-Kaisa Iles, Marjo Kuusela ja työryhmä. Tuotannossa oli mukana myös kaksi ilmaisutaidon lukiota, Tampereen Yhteiskoulun lukio (TYK) ja Kallion ilmaisutaidon lukio. Musiikista vastasivat Suistamon Sähkö ja Palomylly.  

Tampereen Yhteiskoulun lukio tuotti prosessissa opettajiensa Jyri Siimeksen, Leena Tanhuan ja Lotta Kaarlan johdolla teoksen Käärmeenpääntallaajat II – Jos maailma ei lopukaan -näytelmän, joka esitettiin keväällä 2023 Tampereella 55 opiskelijan voimin. 

Eteläpohjalaisen parisataa vuotta sitten toimineen vasulaisten uskonlahkon sisuksiin sukeltava Käärmeenpääntallaajat on hurmoksellinen spektaakkeli, jossa uskonnolliset kokemukset heräävät musiikin ja tanssin voimasta henkiin. Ammattilaisia ja alan opiskelijoita yhdistävä teos luo myönteistä julkikuvaa kansantanssille ja-musiikille uuden yleisön keskuudessa.  

Vuoden tanssiteko -palkinnon voi saada henkilö, yhteisö tai tapahtuma, joka on tehnyt vuoden aikana jotakin merkittävää kansantanssin tunnettavuuden kannalta ja / tai edistänyt toiminnallaan kansantanssin leviämistä. Tanssiteko voi olla rohkea avaus, joka on aiheuttanut keskustelua. Se voi olla ennakkoluuloton, uusi toiminnan muoto tai se voi olla asia, joka on saanut ihmiset tanssimaan.  Palkinto jaettiin nyt yhdennentoista kerran.

Lisätietoja:  

Jukka Heinämäki, Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat 
puh. 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi 

Suomalaisen kansantanssin ikoni Antti Savilampi nimetty Kansantanssikiltaan

Antti Savilampi on nimetty Suomen Nuorisoseurojen Kansantanssikiltaan. Savilampi on tanssija, tanssinopettaja, ohjaaja ja koreografi. Hän on toiminut kansantanssin parissa yli 50 vuotta ja hänen merkityksensä suomalaisen kansantanssin arvostukseen ja sen kehittymiseen on ollut valtaisa. Nimitys julkistettiin kansantanssin ja -musiikin festivaali Pispalan Sottiisissa perjantaina 15.6.

Kestilässä, Pohjois-Pohjanmaalla syntynyt Antti Savilampi sai kipinän kansantanssiin syksyllä 1965, jolloin hän aloitti puuseppäopinnot Pohjois-Pohjanmaan Keskusammattikoulussa. Antti meni mukaan tyttöjen liikunnanopettajan Elsi Niinimaan vetämään tanhukerhoon, ja siitä se alkoi, kipiniöinti, joka on jatkunut jo vuosikymmeniä.

Tällä hetkellä Savilampi opettaa kansantanssia muun muassa Sibelius-Akatemiassa ja kiertää ympäri Suomea vetämässä kursseja. Etusijalla ovat kuitenkin ohjaaminen ja koreografioiden laatiminen. Tanssiminenkaan ei ole unohtunut, sillä Antti tanssii aikuisten tanhuryhmä Kärrissä, joka on toiminut ilman taukoa 50-luvulta asti.

Savilampi tunnetaan kansantanssipiireissä erityisesti yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin luojana. Tapahtumiin hänet pyydetään vetämään huutokatrillia, johon voivat osallistua niin vasta-alkajat kuin edistyneet. Huutokatrillissa yksinkertaiset askelkuviot harjoitellaan ensin yhdessä. Tanssin alkaessa ohjaaja ”huutaa” aina seuraavan kuvion.

Savilammelle on aikaisemmin myönnetty tanssitaiteen valtionpalkinto vuonna 2010 ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlan mestarikansantanssijan arvonimi vuonna 2011.

Nuorisoseurojen Kansantanssikilta on perustettu vuonna 2012. Kansantanssimestarit nimeää Suomen Nuorisoseurojen hallitus joka toinen vuosi. Killan jäseniä kutsutaan tanssimestareiksi.

Antti Savilampi tunnetaan yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin tekijänä. Kuvaaja: Petri Kivinen