Category Archives for "Blogi"

Pispalan Sottiisissa rikotaan ennätyksiä ja nähdään uutuksia

Motoran Vinhakat. Kuva Aarne Kukkonen.

Tampereella 12.-16.6.2024 järjestettävän kansainvälisen Pispalan Sottiisi kansantanssifestivaalin ohjelma on täynnä tanssin riemua ja suuria tunteita. Pohjoismaiden merkittävimpään kansantanssitapahtumaan osallistuu yli 1000 tanssijaa ja soittajaa eri puolilta Suomea sekä Latviasta, Ukrainasta ja Virosta. Kansantanssiperinnettä juhlistetaan I love Tanhu! -teemalla, joka näyttäytyy erityisesti alueellisten vakkojen tuottamissa tanssijoiden ja soittajien yhteisissä alueellisissa esityksissä. 

Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtye Motoran Vinhakat Joensuusta tuo tuulahduksen historiaa silmiemme eteen tositapahtumiin pohjautuvalla teoksellaan Ritavuori, joka käsittelee Suomen historian ainoaa ministerin murhaa. Tämän Sottiisissa ensiesityksensä saavan teoksen ovat käsikirjoittaneet, koreografioineet ja ohjanneet Eveliina ja Mitja Pilke. Ritavuori nähdään Tullikamarin Pakkahuoneella perjantaina 14.6. Sottiisi Soikoon illan iloksi -konsertissa. 

Kaustislainen kansantanssiyhtye Ottoset puolestaan tuo Pispalan Sottiisiin uunituoreen teoksen Sukupolvien ketju. Ottoset ja kansanmusiikkiyhtye Häly ovat kääntäneet katseet Miia Timosen ja Sampo Korvan johdolla 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Sukupolvien ketju on ohjelmassa lauantaina 15.6. Tullikamarin Pakkahuoneella Tanhumatinea -konsertissa. 

Pispalan Sottiisissa nähdään myös lasten ja nuorten kansantanssiryhmien katselmus Tanssiralli, jonne ilmoittautui peräti 28 ryhmää. Katselmukset on jaettu viiteen eri konserttiin, jotka pidetään Tampereen konservatorion Pyynikkisalissa torstaista lauantaihin. 

Festivaalin pääjuhla sunnuntaina 16.6. klo 14-15.30 Pyynikin urheilukentällä on takuuvarma elämys. Konsertti huipentuu monisatapäisen tanssijajoukon yhteiseen tanssiin elävän musiikin tahdissa. 

Kansantanssi ja kansanmusiikki näkyy ja kuuluu Tampereen katukuvassa lisäksi konserteissa Laikunlavalla ja eri ostoskeskuksissa. Festivaaliosallistujien on mahdollista osallistua myös Manse Pride -kulkueen Folkkiblokkiin lauantaina 15.6.

Pispalan Sottiisissa rikotaan ennätyksiä

Festivaalin osallistujamäärä yllätti tapahtumajärjestäjätkin!

Tampereella 12.-16.6.2024 järjestettävään kansainväliseen kansantanssifestivaaliin on ilmoittautunut jo huikeat 1000 tanssijaa ja pelimannia. Määrä yllätti positiivisesti tapahtuman järjestäjät. 

Korona-aika on karistettu mielistä ja alan harrastajamäärät näyttävät olevan mukavasti kasvussa. Osallistujia on lähes 200 henkilöä enemmän kuin edellisessä Pispalan Sottiisissa vuonna 2022. Suomen Nuorisoseurat tekee hienoa työtä lasten ja nuorten harrastusten tarjoajana, ja kansantanssi eli tanhu on tärkeä osa tätä tarjontaa. Ryhmiä saapuu esiintymään myös muista kansantanssiyhdistyksistä.

Lasten kansantanssikatselmus Tanssiralli on osa Pispalan Sottiisin ohjelmaa. Tanssiralliin osallistuu ennätykselliset 28 lasten ryhmää, joka on edelliseen kertaan verrattuna kaksinkertainen määrä. Katselmuksessa esiintyjäryhmät saavat palautetta esityksistään raadeilta, jotka koostuvat alan ammattilaisista. Tanssirallin esityksiä voi seurata torstaina, perjantaina ja lauantaina Tampereen konservatorion Pyynikkisalissa.  

"Pispalan Sottiisin ohjelma varmistuu aivan näinä päivinä," iloitsee tuottaja Miikka Huisko. Ohjelmatietoja viedään parhaillaan kotisivuille, joten muutaman päivän sisällä päästään tutustumaan yksityiskohtaisesti tähän värikkääseen ja tanssinriemua Tampereella levittävään tapahtumaan. "Se on varmaa, että tanhua nähdään niin puistokonsertteina Laikunlavalla kuin ostoskeskuksissa ja Tullikamarin Pakkahuoneella", Huisko kertoo.  

Ohjelma- ja lipputiedot julkaistaan 24.4. 2024 sottiisi.fi -sivustolla. 

Pispalan Sottiisin järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. 


I love Tanhu valloittaa Tampereen

I love Tanhu valloittaa Tampereen - Pispalan Sottiisia juhlitaan jälleen 12.-16.6.2024!

Pohjoismaiden suurin kansantanssifestivaali, Pispalan Sottiisi, kerää kesäkuun toisella viikolla Tampereelle tuhat tanssijaa ja soittajaa yli 60 ryhmästä eri puolilta Suomea. Kansanmusiikki- ja kansantanssialan yhteinen vuoden teema "omasta päästä" kutsuu osallistuvia ryhmiä luomaan omia ja yhteisiä esityksiä kirjaimellisesti omasta päästä.  

"Tavoitteenamme on nähdä esityksiä, joissa on ideoitu kaikille sopivaa yhdessä esitettävää ohjelmaa muksusta mummoon ja vauvasta vaariin", kertoo tapahtuman ohjelmatuottaja Miikka Huisko Suomen Nuorisoseurojen Tampereen toimistosta.  

Osallisuus on toinen kantava teema tämän vuoden tapahtumassa. Eri puolilta Suomea tulevista esiintyjäryhmistä on muodostettu kuusi ryhmittymää eli Vakkaa. Kukin Vakka suunnittelee oman yhteisesityksensä, jota esitetään niin maksullisissa konserteissa kuin keskellä kaupungin vilinää.  "Näin tavoitamme niitäkin ihmisiä, jotka eivät muutoin löytäisi konsertteihimme", iloitsee Pispalan Sottiisin johtaja, Jukka Heinämäki. "Tavoitteenamme on myös yleisön osallistaminen, mutta miten – se jää Vakkojen päätettäväksi", jatkaa Heinämäki. 

Kansantanssi eli Tanhu elää vahvasti tässä ajassa. Pispalan Sottiisi on toiminut 50-vuotisen historiansa aikana edellä kävijänä luomalla esimerkiksi turvallisemman tilan periaatteet omiin tuotantoihinsa. Pispalan Sottiisin tämän vuoden sisältöteema "I love Tanhu" näkyy myös samalla viikolla pidettävässä MansePride-tapahtumassa. Pispalan Sottiisin järjestää Suomen Nuorisoseurat. 

Pispalan Sottiisi juhlistaa Tanhua 12.-16.6.2024 Tampereella! 

Pispalan Sottiisia juhlitaan Tampereella 12.-16.6.2024 yli tuhannen kotimaisen ja kansainvälisen esiintyjän voimin. Kahden vuoden välein järjestettävä pohjoisen Euroopan merkittävin kansantanssifestivaali nostaa tulevana vuonna esiin erityisesti tanhuperinnettä, joka on yksi merkittävimmistä kansantanssin ilmenemismuodoista maassamme. Pispalan Sottiisissa näyttäytyy vahvasti alueellinen ja paikallinen kansantanssi- ja -musiikkiperinne kaiken ikäisten esiintyjien tuottamana. 

Tanhut ovat muistiin merkittyjä kansantansseja, jotka Pirkko-Liisa ja Esko Rausmaa kokosivat vuonna 1977 toimittamaansa Tanhuvakkaan, suureen suomalaiseen kansantanssikirjaan. Teos on toiminut jo lähes 50 vuoden ajan tanssiryhmien, tanssinopettajien, ohjaajien ja koreografien yhtenä keskeisimmistä tiedonlähteistä. Kansantanssin harrastus- ja esitystoimintaan tanhut ovat tuoneet runsaasti ideoita ja inspiraatiota, kun niitä on tanssittu muistiinmerkityssä muodossa tai sovitettu sosiaalisesta tanssimisesta esityksellisiin tarkoituksiin. Tanhut tuovat erinomaisesti esiin eri alueellisen kansantanssiperinteen ilmenemismuotoja ja sopivat erinomaisesti vielä tänäkin päivänä tanssi- ja juhlatilaisuuksiin yhdessä tanssittavaksi. 

Pispalan Sottiisin ohjelmassa ovat eri puolilla kaupungin keskustaa toteutettavat osallistavat, alueilta koottavat esitykset ja tanssitukset. Myös lasten ja nuorten kansantanssikatselmus Tanssiralli tulee mukaan tapahtuman ohjelmaan. Oman värinsä festivaaliin tuovat kansainväliset kansantanssi- ja musiikkiryhmät eri puolilta Eurooppaa sekä Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtye, joka julkistetaan Folklandia-risteilyllä tammikuussa. Konsertit, tanssituvat ja työpajat tuovat mielenkiintoista koettavaa ja festivaali huipentuu sunnuntaina kaikkien osallistujien yhteiseen pääjuhlaan. 

Koko kansantanssi- ja musiikkialan yhteinen vuositeema ”Omasta päästä” rohkaisee kokeilemaan ja kehittämään myös tanhuperinnettä kunkin omista lähtökohdistaan ja tuomaan sitä esiin elävän perinteen kiinnostavana ja monipuolisena toimintana. Vuositeeman on nimennyt alan kattojärjestö Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). 

Pispalan Sottiisin järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. 

Haemme vakkoja Pispalan Sottiisin 12.-16.6.2024 ohjelmatuotannon toteuttamiseksi 

Pispalan Sottiisissa 2024 halutaan tuoda esiin erityisesti paikallista yhdessä tuotettua kansantanssia ja –musiikkia.  Kuluvan syksyn aikana haetaan paikallisista ja alueellisista toimijoista vakkoja, joiden tuottama ohjelmallinen sisältö muodostaa rungon ensi kesän Pispalan Sottiisin ohjelmaksi. Ehdotuksia vakoiksi voivat tehdä kaikki kansantanssin ja –musiikin parissa toimivat henkilöt ja yhteisöt. Eduksi katsotaan, että ehdotuksen idea on jaettu ja siitä on keskusteltu myös muiden mukaan toivottavien tahojen kanssa. Vakkoja tulee olemaan kaikkiaan 5-6, ja ne valitaan annettujen ehdotusten perusteella joulukuun alussa. 

Vakat voivat olla tanssi- ja musiikkiryhmien yhteenliittymiä, jotka käynnistävät toimintansa alkuvuodesta 2024. Vakat ovat avoimia ja kaikki tapahtuman eri-ikäiset kotimaiset ja kansainväliset osallistujat liittyvät mukaan johonkin vakkaan. Perinteisten vuosiohjelmistojen sijaan eri ikäryhmille suunnatut tanssit korvataan alueilta tuotetuilla yhteisillä tansseilla. Ensi kesän Pispalan Sottiisin ohjelmisto rakentuu pääosin ryhmien omista ja vakkojen tuottamista sisällöistä. 

Vakat voidaan koota eri alueilta esim. eri seurojen yhteisten ideoiden perusteella. Vakka voi olla myös yhden seuran idea, johon se haluaa kutsua mukaan myös muita seuroja tai ryhmiä. Merkityksellistä on, että vakat sijoittuisivat maantieteellisesti eri puolille Suomea, ne ovat avoimia myös muille osallistujille, niihin voi osallistua eri-ikäisiä tanssijoita ja soittajia eikä mukaan tulemista rajoiteta taitojen tai muihin yhdenvertaisuutta rajoittavien asioiden vuoksi. Kaikilla tulee olla mahdollisuus osallistua vakan toimintaan omista lähtökohdistaan. Kansantanssin ja –musiikin yhdenvertainen yhteistyö on toivottavaa kaikissa vakoissa. 

Valittavista vakoista kootaan vakkaneuvostot, jotka mahdollistavat toiminnan onnistumisen ja yhteisölliset tempaukset ja kisailut muiden vakkojen kanssa ennen tapahtumaa tai Pispalan Sottiisin aikana. Vakkaneuvostot toimivat yhdessä kullekin vakalle valittavan tanhulähettilään kanssa, joka kuratoi ja tukee vakkojen ohjelmallisen sisällön tuotantoa yhdessä vakkaneuvoston kanssa. Tanhulähettiläiden kiinnittämisestä ja palkkioista vastaa Suomen Nuorisoseurat.  

Nyt käynnissä olevan haun avulla haetaan pohjat tuleville vakoille. Vakkoihin voi liittyä vielä tämän haun jälkeenkin erikseen annettavan aikataulun mukaisesti. 

Hakemuksia ja ideoita perustettavaksi vakoiksi voi tehdä tämän linkin kautta 15.11. mennessä.  

Lisätietoja:  
Jukka Heinämäki, Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat puh. 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi 

Teija Nikkari, Suomen Nuorisoseurat, tanssin palvelutuottaja, puh. 044 744 3939, teija.nikkari@nuorisoseurat.fi 

Suomen Nuorisoseurat hakee tanhulähettiläitä Pispalan Sottiisin ohjelmatuotannon tehtävään 

Suomen Nuorisoseurat hakee Pispalan Sottiisin 12.-16.6.2024 –festivaalin ohjelmalliseen toteutukseen tanhulähettiläitä. Tanhulähettiläät muodostavat yhdessä Pispalan Sottiisin taiteellisen johtajan Petri Kauppisen kanssa kesän tapahtuman taiteellisen työryhmän, joka käynnistää toimintansa joulukuussa yhteisellä suunnittelukokoontumisella. 

Tanhulähettiläät toimivat eri alueilta koottavien vakkojen ohjelmatyön tukijoina Pispalan Sottiisin ohjelmatuotannossa 1.12.2023-30.6.2024 välisenä aikana. Kunkin tanhulähettilään on vastuulla yksi vakoista. Tanhulähettiläät koordinoivat Pispalan Sottiisissa 12.-16.6.2024 toteutettavia oman vakkansa esiintymisiä. Esiintymiset sovitaan yhdessä oman vakkaneuvoston ja Pispalan Sottiisin tapahtumatoimiston kanssa. Lisäksi tanhulähettiläät luovat vakallensa oman tunnustanssin ja ovat mukana ideoimassa yhteisöllisiä sisältöjä vakkojen toimintaan. 

Talven ja kevään aikana tanhulähettiläs osallistuu yhdessä vakkaneuvostonsa kanssa oman vakkansa Pispalan Sottiisiin tuottaman ohjelmiston suunnitteluun ja koordinointiin sekä ideoi vakkojen välisten kisailuja ja tempauksia.  

Pispalan Sottiisissa 12.-16.6.2024 tanhulähettiläät johtavat oman vakkansa ohjelmatoimintaa ja osallistavat vakassaan olevia tanssijoita ja soittajia yhteisiin esityksiin ja tempauksiin. Festivaaliviikon sunnuntaina järjestettävässä pääjuhlassa tanhulähettiläs vastaa oman vakkansa esityksellisen osuuden harjoittamisesta ja esityksestä. 

Kokonaiskorvauksena tanhulähettiläänä toimimisesta maksetaan 2000 euroa. Lisäksi tanhulähettiläille korvataan ennakkoon sovitus matkakulut ja päivärahat julkisten liikennevälineiden ja valtion matkustusohjesäännön mukaisesti. 

Hakuaika on 16.10.-15.11.2023 ja valinnat suoritetaan 23.11. mennessä. Hakemukset tanhulähettilääksi pyydetään lähettämään tämän linkin kautta 15.11. mennessä. 

Lisätietoja:  
Jukka Heinämäki, Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat puh 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi  

Sottiisin pääjuhlassa Työtä ja ilonpitoa sadan vuoden takaa

Pispalan Sottiisin pääjuhla Työ ja ilonpito on tanssillinen kokonaisuus, jossa liikutaan työn ja työväen maailmasta lasten ja nuorten leikkiin, herraskaisten tansseihin ja lopulta kaiken kansan yhteistanssiin.

Sata vuotta sitten kaikki oli kovin toisenlaista. Vastahan Finlaysonin Plevnan kutomosaliin oli syttynyt ensimmäinen sähkövalo vuonna 1882. Koskia valjastettiin tehtaiden tarpeeseen.

Katukivillä kuuluu pienten jalkojen ääniä ja ilon kiljahduksia. Juoksuaskelin kokoontuvat lapset leikkimään ja laulamaan. Kuka ei ehdi kyykkyyn ja kenestä tulee litta?

Lapset ovat tarkkaan seuranneet isompien ammatteja, arjen liikkeitä ja ääniä. Rattaat ja rukkihan pyörivät molemmat. Hei pyöritetään ja kehrätään, niinkuin pullamummokin on tehnyt.

Lapset ovat tarkkaan seuranneet isompien ammatteja, arjen liikkeitä ja ääniä. Rattaat ja rukkihan pyörivät molemmat. Hei pyöritetään ja kehrätään, niinkuin pullamummokin on tehnyt.

Tehdaskaupungin salongeissa kajahtavat tanssin sävelet. Kristallikruunujen välkkeessä kavaljeerit hakevat daamejaan franseesiin ja polkkaan.

Päivä kääntyy kohti iltaa ja työväki kokoontuu tehtaan varjoista tansseille, soitoille ja lauluille. Illanvietoissa torppien tytöt ja pojat etsivät uusia ystäviä ja kumppaneita.

Taustalla kaikuu epävarmuus tästä päivästä ja toivo paremmasta huomisesta.

Tanssi yhdistää säätyjä ja synnyttää tarinoita uuden kansakunnan astuessa ensiaskeliaan.

Musiikista vastasi Suistamon Sähkö.

Esityksen jälkeen hyvä fiilis.

Kuvat: Petri Kivinen