Turvallinen SottiisiMoves 2020

Terveysviranomaiset ovat tänään 24.8.2020 tarkentaneet ohjeistustaan koronapandemian vuoksi yleisötilaisuuksien järjestämisessä. Edelleen yli 500 hengen tapahtumat sallitaan erityisjärjestelyin.

16.-18.2020 Tampereella järjestettävä SottiisiMoves 2020 on ennakoinut omassa tapahtumasuunnittelussaan koronapandemian erityisjärjestelyjä tehostetuilla hygieniakäytänteillä ja konserteissa noudatettavilla turvaväleillä. Talkoohenkilökuntaa on lisätty ja vastaavasti konserttien yleisöpaikkoja on vähennetty. Näin pyrimme varmistamaan tapahtumaan osallistuvien turvallisuuden.

SottiisiMovesissa mennään terveys edellä. Seuraamme ajantasaista tietoa pandemiasta ja toimimme vastuullisesti vallitsevien säädösten mukaisesti.
https://sottiisi.fi/turvallisuus/

Lisätietoja:
Toimialajohtaja Jukka Heinämäki
+358 50 526 8957
jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi

Elssa opettaja koko sydämellään

Kyllikki, Folklandia

Elssa Antikainen on kansantanssija, koreografi ja opettaja koko sydämellään, ja hän kiittää äitiään huikeaan tanssimaailmaan johdattamisesta. Jo 2-vuotiaasta ryhmän mukana Elssa pääsi mukaan tapahtumiin ja tämän jälkeen kansantanssi on vienyt mennessään.

Aikuisiällä hienoja ja koskettavia kokemuksia on karttunut siinä määrin, ettei yhtä hienoa muistoa tai kohtaamista pysty nimeämään. Elssa toteaa, että suomalainen kansantanssi kuuluu kaikille ja on hienoa, että jokainen pääsee tanssimaan sellaisena kuin on.

 Elssa on iloinen, kun pystyy itse antamaan tanssin parissa oleville nuorille vaikuttavia elämyksiä.

Tule sinäkin kokemaan ja nauttimaan huikeista hetkistä SottiisiMovesin parissa 16.-18.10.2020 Tampereella.

Yhteismajoittuminen SottiisiMovesissa on nyt mahdollista torstaista saakka!

Kasvaneen kysynnän vuoksi tarjoamme mahdollisuutta majoittua SottiisiMovesiin torstaista 15.10. alkaen.  Näin heräät mahdollisimman virkeänä tapahtuman aloitukseen perjantaina 16.10.2020. Eikä kiire pääse vaivaamaan ensimmäisiin esityksiin valmistautuessa. Olet sitten pitkän matkan takaa saapuva, tai naapurista tuleva festarifani.

Yhteismajoittumisen hinta torstaista sunnuntaihin on 50 €/ henkilö.
Hinta on voimassa kaikille osallistumismaksun maksaneille osallistujille ja majoituksen hintaan sisältyy aamupala. 

Lisätiedot majoituksista ja osallistumismaksun eduista löydät osoitteesta:
https://sottiisi.fi/osallistujaksi/osallistumismaksut/

SottiisiMoves on loistava paikka nähdä koko tanssinkirjo

Tanssija ja tanssinopettaja Siiri Suoniemi odottaa innolla SottiisiMovesia yhdessä opettamiensa ryhmäläistensä kanssa. Hän on kokenut Sottiisin kävijä jo 2000-luvun alusta lähtien. Siirin ryhmistä Klaukkalan Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Kuohu osallistuu Sottiisiin ja Kipinä Kerkkoon Nuorisoseuroista Movesin katselmuksiin.

Siiri näkee Sottiisin ja Movesin yhdistymisen loistavana yhteistapahtumana, jossa parhaimmillaan tiiviissä yhteiselossa alan ihmiset pääsevät verkostoitumaan yli laidan, tanssilajista riippumatta. Hän kannustaa nuoria ja nuorten ohjaajia käymään ristiin katsomassa toistensa esityksiä, joista voi laajentaa omaa tanssillista kuvaa. 

Siiri on myös yksi Pispala Sottiisin paritanssilähettiläistä ja on ollut opettamassa Saa Tanssia! -pajoissa viime syksystä alkaen. Hän odottaa suurella mielenkiinnolla varsinkin Saa Tanssia! -teosta, jossa tulee viimein kokonaisuudessa näkyväksi pajojen hedelmät.

Katso mestaruustason meininkiä!

https://sottiisi.fi/ohjelma/vuoden-kansantanssiyhtye/

Pispalan Sottiisin Vuoden 2020 kansantanssiyhtye KIMURANTTI Lappeenrannasta näyttää mestaruustason meininkiä syksyn SottiisiMoves 2020 odotellessa.

Merja Skytän kipparoima Kimurantti on SottiisiMoves 2020 tapahtuman kotimainen pääesiintyjä ja ilahduttanut raikkailla ja vauhdikkailla esiintymisillään jo vuodesta 2005.

Ryhmän työskentelytapoihin kuuluu kiinteä yhteistyö eri koreografien kanssa ja aktiivinen osallistuminen festivaaleille, koulutustapahtumiin ja katselmuksiin. Kimurantti on saavuttanut mestaruussarjan luokituksen Suomen Nuorisoseurojen aikuisryhmien Tanssimylly -katselmuksessa keväällä 2019 ja tehnyt lukuisia kansainvälisiä esiintymismatkoja Pohjoismaista Azoreihin ja Yhdysvalloista Guamiin.

Vuoden yhtyeeksi on valittu ryhmä, joka esimerkillisellä tavalla edustaa suomalaista kansantanssikulttuuria. Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on nimetty kahden vuoden välein vuodesta 1990 alkaen.
SottiisiMoves 2020 -festivaali järjestetään Tampereella 16.-18.10.2020.
www.sottiisimoves.fi
#kansantanssi #kimurantti #sottiisimoves2020 #tekemisenriemua#nuorisoseurat #pispalansottiisi #nuorikulttuuri
Kuva Petri Kivinen, Folklandia 2020

Hyvää kansainvälistä Tanssin päivää!

Nuorisoseurat hellii kansainvälistä Tanssin päivää nostalgialla - sukella mukaan Pispalan Sottiisi -festivaalin
50-vuotiseen historiaan. Klikkaa alla olevasta linkistä.
Nähdään tanssin tapahtumissa! www.sottiisi.fi

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain ympäri maailmaa 29.4. Päivä on kunnianosoitus tanssille, joka yhdistää ihmisiä kulttuuritaustasta ja politiikasta riippumatta. Päivää juhlistetaan yleensä monin tapahtumin. Korona-aikaan sitä juhlistetaan etänä. Suomessa Tanssin päivää on vietetty vuodesta 1981 alkaen.

Tanssin päivään kuuluu merkittävän tanssitaiteilijan esittämä julistus, joka nostaa esiin ajankohtaisen näkökulman tanssiin. Julistusta luetaan tanssin päivänä tanssinäytöksissä, teattereissa ja tanssikouluissa.

 Tanssin päivän kunniaksi julkaistaan vuosittain vaihtuva tanssin päivän julistus. Vuoden 2020 julistuksen on kirjoittanut tanssitaiteilija Gregory Vuyani MaqomaEtelä-Afrikasta. Lue lisää >

#pispalansottiisi #nuorikultuuri #nuorisoseurat #tanssinpaiva ja #internationaldanceday

SOTTIISIMOVES  2020 -TAPAHTUMAN  UUSI  AJANKOHTA  16.-18.10.2020    

Kesäkuun puolesta välistä syksylle siirretyn  SottiisiMoves 2020 -tapahtuman uusi ajankohta on  
16.-18.10.2020.  Tampereella  toteutettava festivaali  on Suomen Nuorisoseurojen järjestämä  tanssin ja musiikin tapahtuma, jossa  Pispalan Sottiisi ja Nuori Kulttuuri  juhlivat  50-vuotista taivaltaan.  
  
Erinomaiset tilat festivaalille tarjoaa Tampere-talo, josta tanssi ja musiikki levittäytyvät ympäri kaupunkia. Ohjelman keskiössä ovat lasten ja nuorten Moves- ja Tanssiralli-katselmukset sekä Saa tanssia! -kansanomaisen paritanssin juhlaproduktio. 

 Oman lisävärinsä tapahtumaan tuovat  Suomen Kansanmusiikkiliiton keväältä peruttu  Samuelin Poloneesi  -kansanmusiikkitapahtuma  sekä Tampereella samaan aikaan järjestettävä  suomalais-ugrilaisten kansainvälistä sukukansanpäivää juhliva Sugrifest.  

”Haluamme tuoda ihmisille hyvää mieltä ja tekemisen riemua. SottiisiMoves 2020 -tapahtumassa ovat edustettuina kaikki tanssilajit  polskasta hip hoppiin. Vuoden teema Saa tanssia! tarkoittaa, että tällä festivaalilla kaikki saavat halutessaan tanssia.”, kertoo  Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja  Jukka Heinämäki. 

Vallitseva poikkeustilanne ja  kevää n katkokset tanssin harrastustoiminnassa huomioidaan myös  SottiisiMoves 2020 valmisteluissa. Tapahtuman  ilmoittautumisaikaa jatketaan  elokuun loppuun saakka ja keväältä peruuntuneisiin Moves-aluekatselmuksiin ilmoittautuneille tanssiryhmille varataan mahdollisuus ilmoittautua myös valtakunnalliseen SottiisiMoves-katselmukseen.   

 SottiisiMoves  2020  -tapahtuman valmisteluissa  seurataan  koronapandemian kehittymistä edelleen  ja  toimitaan  jatkossakin  vastuullisesti  vallitsevien  säädösten  mukaisesti.     

 Lisätietoja:    
​Suomen Nuorisoseurat/ Pispalan Sottiisi   
Toimialajohtaja     
​Jukka Heinämäki    
Puh. 050 526 8957     
jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi    
www.sottiisimoves2020.fi    
www.nuorisoseurat.fi       

Suomen Nuorisoseurat on maamme merkittävin kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön toimija, jonka toimintaan osallistuu 40 000 jäsentä.  SottiisiMoves 2020 -tapahtuma  yhdistää Pispalan Sottiisin kansainvälisen kansantanssifestivaalin ja valtakunnallisen Nuori Kulttuuri  Moves-tanssikatselmuksen.     

Muistitietokeruu suomalaisten paritanssimuistoista

Suomen Nuorisoseurat sekä Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus järjestävät vuonna 2020 muistitietokeruun suomalaisten paritanssimuistoista. Pienetkin tunnelmakuvat vuosien varrelta ovat tervetulleita ja tärkeitä. Voit vastata kyselyyn suomeksi tai ruotsiksi täällä. 

"Yksi plus yksi on isompi yksi"

"Kansanomaisilla paritansseilla on pitkä jatkumo aineettoman kulttuuriperinnön historiassa sekä pohjoismaisessa että suomalaisessa tanssikulttuurissa aina 1800-luvulta tähän päivään. Paripolskat, polkat, sottiisit, masurkat, valssit ja muut kansanomaiset paritanssit jalostuivat ja muuntuivat harrastustoiminnan kautta tanssilavatoiminnaksi, jossa 1900-luvun paritanssit mm. tango, fox ja humppa saivat sijansa osana eri-ikäisten ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Pareittain tanssiminen tunnetaan eri puolilla maailmaa monissa muodoissa, mutta Euroopassa kehittynyt paritanssi on poikkeuksellinen siinä suhteessa, että se oli 1900-luvulla lähes dominoiva tanssimuoto. Nykyään paritanssikulttuurille leimaa antavaa on kulttuurinen moninaisuus, joka mahdollistaa yhdenvertaisen osallistumisen ja tutustumisen sekä omaan perinteeseen että toisiin tanssikulttuureihin.  

Saksalaisen tutkijan Henning Eichbergin mukaan ihminen suuntautuu maailmaan ja yhteiskuntaan ruumiinsa kautta. Paritansseissa ihmisruumis jatkuu toiseen ihmiseen muodostaen koko­naisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa: kahden tanssijan yhdistyminen tuottaa paritanssissa uuden itsenäisen yksikön. Tämän yksikön nouseminen tanssimisen peruselementiksi liittyi aikanaan ihmisruumiin kautta tapahtuvan järjestyksen ja organisoinnin ihan­teisiin. Paritanssin kautta rakennettiin modernia yhteiskuntaa. Kuri ja järjestys eivät kuitenkaan olleet paritanssin syy vaan seuraus. Tanssin nautin­to oli keskeisenä siinä, että rahvas alistui paritanssin muotoihin. 

Yhteiset muodot mahdollistavat yksilöllisen liikkeen ja kokemuksen sulautumisen yhteisölliseksi flow-kokemukseksi. Juuri tämä voimakas kokemus selittänee sen, että paritanssi on säilyttänyt suosionsa. Paritanssin käytännöt ovat ajan myötä muuttuneet, mutta tanssin nautinto pysyy. Nykyihmiselle paritanssin jaettu ruumiillinen kokemus on pelastava keidas individualistisen erämaan tunneköyhyyden keskellä. Paritanssi koskettaa ja liikuttaa: siksi sitä kaivataan ja siksi siitä nautitaan."

Tanssintutkimuksen dosentti Petri Hoppu
Tanssin yliopettaja, Oulun ammattikorkeakoulu
Hallituksen puheenjohtaja, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus

Avoin kutsu kansantanssiväelle kirjoittajatalkoisiin

Riitta Korhonen ja Esa Vilhonen ovat suunnittelemassa ja toimittamassa kansantanssia ja tanssikulttuuria käsittelevää julkaisua eri tahojen kanssa yhteistyössä. Tavoitteena on tehdä teos, jossa pohditaan ja tarkastellaan kansantanssia ja tanssia laajasti ja monesta eri näkökulmasta. Teoksen työnimenä on tällä hetkellä  ”Mikä tekee tanssista kansantanssia? – Tietoa, ajatuksia ja näkökulmia tanssiperinteestä ja -kulttuurista”. 

Toimitustiimi toivoo, että 30.3. mennessä halukkaat kirjoittajat ilmoittaisivat halukkuudestaan yhteistyöhön sekä mahdollisesti myös tarjolla olevan kirjoituksen otsikon ja lyhyen kuvauksen sisällöstä. Valmiiden artikkelien ja kirjoitusten aikataulu on 15.9.2020, minkä jälkeen alkaa teoksen toimitustyö ja viimeistely. Teoksen julkaisemisen ajankohdaksi on suunniteltu vuotta 2021 (Folklandialla tai Kaustisella).

Kirjoittajiksi etsitään toimijoita laajalti kansatanssin kentältä; ohjaajia, opettajia, koreografeja, tukoilta, tanssijoita, tapahtumajärjestäjiä, organisaatioita – näin esimerkkinä.

Tarkemmat ohjeet lähetämme kirjoittajille maalis-huhtikuussa. Lisätietoja toimituskunnalta: 

Esa Vilhonen,  puh. 0500828908esa.vilhonen@elisanet.fi

Riitta Kohonen, puh. 0405115035riitta.korhonen@gmail.com