Jussi Kaijankangas
Author Archives: Jussi Kaijankangas

Anna tanssin koskettaa

Tanssissa on voimaa, joka ylittää sanat – liike puhuu, koskettaa ja yhdistää. Pispalan Sottiisin vuoden 2026 teemana on Anna tanssin koskettaa – kutsu pysähtyä tuntemaan, kohtaamaan ja jakamaan.

Tanssi koskettaa monin tavoin. Se voi olla hetki lavalla, jolloin yleisö pidättää hengitystään. Tai hetki lattialla, jolloin jalat seuraavat yhteistä rytmiä ja katseet kohtaavat. Se on muistojen virta, joka kantaa mukanaan kotiseudun säveliä tai uuden ystävyyden alku, joka syntyy yhteisessä piiritanssissa.

Tanssin kosketus voi olla henkinen – se herättää, liikuttaa ja antaa tilaa tunteille. Samalla se on konkreettinen: käsi kädessä, askel askeleelta syntyy yhteys toiseen ihmiseen. Pispalan Sottiisissa tämä kosketus saa monia muotoja – se näkyy lavalla, se soi musiikissa, se välittyy naurussa, liikkeessä ja läsnäolossa.

Vuoden 2026 festivaalilla haluamme pysähtyä tämän kosketuksen äärelle. Kutsumme osallistujat ja yleisön pohtimaan, mitä tanssi meille merkitsee ja millä tavoin se jättää jäljen – yksilöön, yhteisöön ja kulttuuriin. Miten tanssi yhdistää ihmisiä yli rajojen? Miten se rakentaa siltoja eri ikäpolvien, kielten ja kulttuurien välillä?

Anna tanssin koskettaa on lupaus avoimuudesta ja yhteydestä. Se muistuttaa siitä, että kansantanssi ei ole vain esitys – se on kohtaaminen. Se ei kuulu vain näyttämölle – vaan meille kaikille.

Tule mukaan kokemaan, miten tanssi voi koskettaa juuri sinua – sydämessä, sielussa ja liikkeessä.
Pispalan Sottiisi 2026 – Anna tanssin koskettaa.

Tanhulähettiläät kokoontuivat Pispalaan – kohti osallistavaa Sottiisia 2026

Vuoden 2026 Pispalan Sottiisin tanhulähettiläät kokoontuivat 3.–4.6. Tampereelle suunnittelemaan tulevan festivaalin osallistavaa ohjelmatuotantoa. Tapaaminen järjestettiin symbolisesti Pispalassa – alueella, jossa Pispalan Sottiisin tarina aikanaan alkoi. Inspiroiva ympäristö, näkymät Pyhäjärvelle ja Näsijärvelle sekä tanssikulttuurin vahvat juuret loivat otolliset puitteet ideoinnille ja yhteiselle työskentelylle.

Kahden päivän aikana tanhulähettiläät sukelsivat syvälle festivaalin teemaan Anna tanssin koskettaa, ja pohtivat, kuinka osallistujat – niin esiintyjät, yleisö kuin vapaaehtoisetkin – voidaan ottaa entistä vahvemmin mukaan tapahtuman rakentamiseen. Keskustelut kulkivat muun muassa yhteisöllisen esiintymisen, työpajojen ja kaupunkitilan valloituksen suuntiin. Ideoitiin, kuinka tanssin kosketus voisi näkyä ja tuntua kaupungilla – yllätyksinä, kohtaamisina ja osallistumisena.

Samalla käytiin tutustumassa Sottiisikilvan lähtöpaikkoihin Pispalassa, ja otettiinpa silloin parit tanssiaskelkin historiallisilla rinteillä. Liike yhdisti, kuten aina – ja muistutti konkreettisesti siitä, mistä Sottiisissa on kysymys: yhteisestä rytmistä, kohtaamisesta ja elävästä perinteestä.

Tanhulähettiläiden työ on tärkeä osa Pispalan Sottiisin valmistelua. He tuovat festivaaliin tuoreita näkökulmia, paikallistuntemusta ja kokemusta kentältä. Tavoitteena on rakentaa festivaali, jossa osallistuminen on jokaisen ulottuvilla – ei vain katsomossa, vaan myös tanssilattialla, kadulla, keskusteluissa ja koko tapahtumakokemuksessa.

Pispalan Sottiisi tanssitaan Tampereella 10.–14.6.2026. Tiedossa on jälleen unohtumaton juhla, jossa tanssi koskettaa – sydäntä, yhteisöä ja kaupunkia.

Kohti SottiisiMovesia

Kohti SottiisiMovesia

Torstaina 1.10.2020 järjestettiin SottiisiMoves 2020 -tapahtuman info-webinaari. Tilaisuus oli suunnattu tapahtuman osallistujaryhmien yhteyshenkilöille ja esiintyjille.

Tilaisuudessa kerrattiin SottiisiMoves ohjelmasisältöjä ja järjestelyjä. Hetkessä julkistettiin myös SottiisiMoveAppi josta löytyvät tapahtuman ohjelmasisällöt, esiintyjät ja muuta tarpeellista tietoa.

Lisäksi tilaisuudessa kerrottiin SottiisiMovesiin laaditun osallistujien, esiintyjien, vapaaehtoisten ja yleisön terveyteen ja turvallisuuteen liittyvä suunnitelma.

Elssa opettaja koko sydämellään

Kyllikki, Folklandia

Elssa Antikainen on kansantanssija, koreografi ja opettaja koko sydämellään, ja hän kiittää äitiään huikeaan tanssimaailmaan johdattamisesta. Jo 2-vuotiaasta ryhmän mukana Elssa pääsi mukaan tapahtumiin ja tämän jälkeen kansantanssi on vienyt mennessään.

Aikuisiällä hienoja ja koskettavia kokemuksia on karttunut siinä määrin, ettei yhtä hienoa muistoa tai kohtaamista pysty nimeämään. Elssa toteaa, että suomalainen kansantanssi kuuluu kaikille ja on hienoa, että jokainen pääsee tanssimaan sellaisena kuin on.

 Elssa on iloinen, kun pystyy itse antamaan tanssin parissa oleville nuorille vaikuttavia elämyksiä.

Tule sinäkin kokemaan ja nauttimaan huikeista hetkistä SottiisiMovesin parissa 16.-18.10.2020 Tampereella.

Yhteismajoittuminen SottiisiMovesissa on nyt mahdollista torstaista saakka!

Kasvaneen kysynnän vuoksi tarjoamme mahdollisuutta majoittua SottiisiMovesiin torstaista 15.10. alkaen.  Näin heräät mahdollisimman virkeänä tapahtuman aloitukseen perjantaina 16.10.2020. Eikä kiire pääse vaivaamaan ensimmäisiin esityksiin valmistautuessa. Olet sitten pitkän matkan takaa saapuva, tai naapurista tuleva festarifani.

Yhteismajoittumisen hinta torstaista sunnuntaihin on 50 €/ henkilö.
Hinta on voimassa kaikille osallistumismaksun maksaneille osallistujille ja majoituksen hintaan sisältyy aamupala. 

Lisätiedot majoituksista ja osallistumismaksun eduista löydät osoitteesta:
https://sottiisi.fi/osallistujaksi/osallistumismaksut/

SottiisiMoves on loistava paikka nähdä koko tanssinkirjo

Tanssija ja tanssinopettaja Siiri Suoniemi odottaa innolla SottiisiMovesia yhdessä opettamiensa ryhmäläistensä kanssa. Hän on kokenut Sottiisin kävijä jo 2000-luvun alusta lähtien. Siirin ryhmistä Klaukkalan Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Kuohu osallistuu Sottiisiin ja Kipinä Kerkkoon Nuorisoseuroista Movesin katselmuksiin.

Siiri näkee Sottiisin ja Movesin yhdistymisen loistavana yhteistapahtumana, jossa parhaimmillaan tiiviissä yhteiselossa alan ihmiset pääsevät verkostoitumaan yli laidan, tanssilajista riippumatta. Hän kannustaa nuoria ja nuorten ohjaajia käymään ristiin katsomassa toistensa esityksiä, joista voi laajentaa omaa tanssillista kuvaa. 

Siiri on myös yksi Pispala Sottiisin paritanssilähettiläistä ja on ollut opettamassa Saa Tanssia! -pajoissa viime syksystä alkaen. Hän odottaa suurella mielenkiinnolla varsinkin Saa Tanssia! -teosta, jossa tulee viimein kokonaisuudessa näkyväksi pajojen hedelmät.

Nyt on aika ilmoittautua mukaan Tanssiralliin!

Suomen Nuorisoseurat järjestää, joka toinen vuosi valtakunnallisen kansantanssikatselmuksen lasten ja nuorten kansantanssiryhmille. Tänä vuonna Tanssiralli toteutetaan osana SottiisiMoves-tapahtumaa 11.–14.6.2020 Tampereella. 

Tanssirallissa ryhmät pääsevät näyttämään parasta osaamistaan, kokemaan iloisia yhteisiä hetkiä muiden esiintyjien ja yleisön kanssa sekä kehittämään omaa toimintaansa ammattilaisraadin tuella. Tänä vuonna on myös erinomainen tilaisuus päästä maistelemaan Moves-katselmuksen tunnelmia, kun näytökset ovat lähellä toisiaan. Ilmoittautuminen Tanssiralliin tapahtuu 17.-29.2.2020

Arvioinnista vastaa asiantunteva raati, johon kuulu kaksi tanssin ja yksi musiikin ammattilainen sekä sihteeri. Arviointityö pohjautuu Tanssirallin sääntöihin ja arviointikriteereihin sekä ryhmien itse asettamiin tavoitteisiin. Osallistumiseen liittyvät säännöt ja arviointikriteerit löytyvät Tanssirallin sivulta. 

Katselmusnäytökset sijoittuvat torstai-, perjantai- ja lauantaipäiville. Tanssiralli huipentuu kaikille yhteiseen PriimaTiimaan sunnuntaina. PriimaTiimassa kuullaan paitsi sarjanimeämiset ja kunniamaininnat, päästään myös tanssimaan ja toimimaan yhdessä kaikkien Tanssirallin osallistujien kanssa! 

Kansantanssiryhmä Kimara Tanssirallissa 2016. Kuva Petri Kivinen

Katselmuksen osallistumismaksu sisältyy SottiisiMovesin osallistumismaksuun. Erillistä katselmusmaksua ei ole. SottiisiMovesin osallistumismaksut löytyvät SottiisiMovesin sivulta.  

Nyt on hyvä hetki aloittaa ryhmän matka kohti Tanssirallia! Ilmoittaudu mukaan ja aloita valmistautuminen treenisalissa. Tanssiralli on hieno mahdollisuus oppia uutta oman ryhmän kanssa ja saada iloa ja oivalluksia toisten esityksistä!  

Lue lisää Tanssirallista:
www.nuorisoseurat.fi/tanssiralli
www.sottiisimoves2020.fi

 tai kysy Riialta
riia.niemela@nuorisoseurat.fi
044 7443939 

Tampereen kaupunki hakee nuoria SottiisiMoves 2020 tuotantoryhmään

Tampereen kaupunki hakee nuoria SottiisiMovesin (www.sottiisi.fi) nuorten tuotantoryhmään. Ryhmässä pääsee mukaan tuottamaan kesän 2020 suurimman tanssitapahtuman oheisohjelmaa.
Haussa on pirkanmaalaisia 13-20-vuotiaita, jotka ovat kiinnostuneet monipuolisesti kulttuuritapahtumista ja niiden tuottamisesta, sekä valmis olemaan mukana tuotannossa, jonka päämääränä on SottiisiMoves -tanssitapahtuma kesäkuussa 2020

Osallistumisesta saa kokemusta tapahtumatuotannon perusteista ja eri vaiheista käytännön kautta. Projekti antaa mahdollisuuden päästä suunnittelemaan, mitä oheisohjelmaa SottiisiMoves osallistujilleen tarjoaa.

Ryhmä tarjoaa näköalapaikan, miten suurtapahtumatuotantoa SottiisiMovesin osalta tehdään. Työskentelystä annetaan osallistumistodistus. Tuotantoryhmässä mukana olo mahdollistaa myös kurssisuorituksen/hyväksiluvun opiskelupaikasta riippuen. Hyväksiluku on sovittava oppilaitoksen kanssa erikseen.

https://palvelut2.tampere.fi/e3/lomakkeet/19542/lomake.html

SottisiMoves 2020 -logo

Mukaan pääsee ilmoittautumalla oheisen linkin kautta 12.11. mennessä.

Ryhmä kokoontuu 13.11. alkaen pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 17.30-19.30 Monitoimitalo 13:ssa Tampereella.

Lisätiedot:
Laura Sirén
laura.siren@tampere.fi
040 800 4488

Folklandia: Pääaulaan esiintymään!

Kansanmusiikin ja kansantanssin yleisteema vuonna 2018 on ”Kaikilla mausteilla – kansanmusiikin ja kansantanssin elävät perinteet”. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen nimeämän teemavuoden tavoitteena on nostaa pienet paikallisperinteet ja perinteentaitajat valokeilaan ja osoittaa, että perinne on ihmisten tekemää ja se elää ajassa.

Vuoden teeman mukaisesti laivan pääaula on nyt vallattu "Elävän perinnön –teemalavaksi", johon halukkaat ryhmät voivat varata itselleen esiintymisaikaa 25 minuutin jaksoissa. Esiintymislava on täysin akustinen, ja antaakin mahdollisuuden mitä moninaisimmille elävän perinnön muodoille.

Esiintymisajat tulevat haettavaksi nettilomakkeella, jolla voit varata itsellesi parhaiten sopivan ajan. Esitykset voivat olla niin musiikkia, tanssia tai vaikkapa oman kansallispuvun esittelyä. Olkoon lava vapaa ”kaikille mausteille!”. Hakuaika sulkeutuu sunnuntaihin 19.11. mennessä. Joten toimi nopeasti!

Voit käydä tutustumassa Folklandian aulaan tästä.

Tanssijaksi videolle 8.10.2017 ?

Tulisitko mukaan tanssimaan vuosiohjelmia 2018 videolle?

Suomen Nuorisoseurat tuottavat joka vuosi kansantanssin harrastajille tanssimateriaalia ryhmien käyttöön. Tulevaa kesänä tanssitaan Pispalan Sottiisia, jonka tansseja olisimme nyt purkittamassa ryhmille.

Kaipaamme innokkaita tanssijoita joilla on kansantanssin perusteet hallussa. Tarkoituksena on kuvata lasten leikkiohjelmaa, lasten ja kouluikäisten ohjelmaa, eli pieni leikkimielisyys on plussaa.

Kuvauspäivä on sunnuntai 8.10. klo 10.00-16.00, Monitoimitalo 13 Wivi Lönn –salissa. Opettajina toimivat itse koreografit eli Petri Hoppu ja Jutta Wrangén. Päivä aloitetaan helpoimmasta jatkuen vaativimpiin. Kurssi on maksuton, ja kahvitarjoilua taukojen lomassa.
Tarvitsemme kuvauksiin yhteensä 12 tanssijaa. Vaatetuksena olisi musta ja valkoinen yläosa. Varautuen mieluiten molempiin tanssillisiin rooleihin.

Videot tullaan julkaisemaan pian kuvausten jälkeen osoitteessa: www.tanssinriemu.fi
Ilmoittaudu mukaan osoitteeseen: jussi.kaijankangas@nuorisoseurat.fi