Pispalan Sottiisissa rikotaan ennätyksiä
Festivaalin osallistujamäärä yllätti tapahtumajärjestäjätkin!
Tampereella 12.-16.6.2024 järjestettävään kansainväliseen kansantanssifestivaaliin on ilmoittautunut jo huikeat 1000 tanssijaa ja pelimannia. Määrä yllätti positiivisesti tapahtuman järjestäjät.
Korona-aika on karistettu mielistä ja alan harrastajamäärät näyttävät olevan mukavasti kasvussa. Osallistujia on lähes 200 henkilöä enemmän kuin edellisessä Pispalan Sottiisissa vuonna 2022. Suomen Nuorisoseurat tekee hienoa työtä lasten ja nuorten harrastusten tarjoajana, ja kansantanssi eli tanhu on tärkeä osa tätä tarjontaa. Ryhmiä saapuu esiintymään myös muista kansantanssiyhdistyksistä.
Lasten kansantanssikatselmus Tanssiralli on osa Pispalan Sottiisin ohjelmaa. Tanssiralliin osallistuu ennätykselliset 28 lasten ryhmää, joka on edelliseen kertaan verrattuna kaksinkertainen määrä. Katselmuksessa esiintyjäryhmät saavat palautetta esityksistään raadeilta, jotka koostuvat alan ammattilaisista. Tanssirallin esityksiä voi seurata torstaina, perjantaina ja lauantaina Tampereen konservatorion Pyynikkisalissa.
"Pispalan Sottiisin ohjelma varmistuu aivan näinä päivinä," iloitsee tuottaja Miikka Huisko. Ohjelmatietoja viedään parhaillaan kotisivuille, joten muutaman päivän sisällä päästään tutustumaan yksityiskohtaisesti tähän värikkääseen ja tanssinriemua Tampereella levittävään tapahtumaan. "Se on varmaa, että tanhua nähdään niin puistokonsertteina Laikunlavalla kuin ostoskeskuksissa ja Tullikamarin Pakkahuoneella", Huisko kertoo.
Ohjelma- ja lipputiedot julkaistaan 24.4. 2024 sottiisi.fi -sivustolla.
Pispalan Sottiisin järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.