maarit
Author Archives: maarit

Sottiisin pääjuhlan taltiointi ”Työ ja ilonpito” nyt Youtubessa!

Suuret kiitokset vielä kerran kaikille Pispalan Sottiisiin 2018 osallistuneille esiintyjille, talkoolaisille ja yleisölle upean kesäisestä kansantanssiviikosta Tampereella! Mahtava liki tuhannen tanssijan suurteos Työ ja ilonpito nähtiin TähtiAreenalla lauantaina 16.6., jonka videotaltiointi on nyt katseltavissa kokonaan netissä täällä.
​Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - ja kohti Pispalan Juhla-Sottiisia. Juhla-Sottiisi järjestetään 10.-14.6.2020 jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä Pispalan Sottiisista.

Sottiisi päättyi 17.6. Ilo irti -konserttiin

​Pispalan Sottiisi päättyi yhtä aikaa riemukkaisiin ja haikeisiin tunnelmiin. Tampere-talossa järjestetyssä ”Ilo irti - Pispalan Sottiisi 2018” päätöskonsertissa esiintyivät Sottiisin kotimaiset ja kansainväliset kansantanssi ja kansanmusiikkiryhmät.

Kansantanssin ja kansanmusiikin sanotaan soittavan ihmisten sielua ja jakavan ympärilleen tekemisen riemua, ja sitä se myös teki. Tampere oli täynnä folkloren ilotulitusta ja mukaansatempaavia rytmejä. Upeiden kotimaisten esiintyjien lisäksi Sottiisissa nähtiin huikeita kansainvälisiä ryhmiä Virosta, Venäjältä, Unkarista, Slovakiasta ja Yhdysvalloista. Kansainväliset vieraat valloittivat ennen muuta Sottiisin Viikinsaari-Folkissa, jossa matalankynnyksen tanssipajat saivat yleisön innostumaan.

Sottiisiviikko huipentui lauantaina 16.6. pääjuhlaan, yli 1000 esiintyjän Työ ja ilonpito -suurteokseen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa täydelle katsomolle. Tanssiteoksen sovinnon teeman myötä tanssi ja musiikki kietoutuvat historian pyörteisiin luoden siltaa 100 vuoden takaisten tapahtumien ja nykypäivän välille. Teos oli ympäri Suomea kokoontuneiden tanssijoiden yhteinen taidonnäyte ja yhteisöllisyyden ilmentymä. Kansanelektrobändi Suistamon Sähkön säveltämä musiikki iski tulta ja tempasi tanssijat kovaan pyörteeseen.

Pispalan Sottiisi on koonnut jo vuodesta 1970 alkaen kansantanssin ja kansanmusiikin ystävät ja harrastajat Tampereelle. Seuraava Juhla Sottiisi järjestetään kesäkuussa 2020 jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä Pispalan Sottiisista. Pispalan Sottiisi järjestettiin 13.-17.6.2018. Festivaalin ennakkoarvio 15 000 kävijää täyttyi ja tavoite saavutettiin.

Kuvassa Pispalan Sottiisin Vuoden 2018 kansantanssiyhtye Siepakoiden edustusryhmä Rovaniemeltä.
Kuva Riina Tanskanen.

Sottiisin pääjuhla Työ ja ilonpito tänään TähtiAreenalla!

TYÖ JA ILONPITO – 100 vuoden matka tanssien
VIELÄ EHTII MUKAAN! http://puoti.nuorisoseurat.fi/fi/p/sottiisi
Liput 20 € tai Sottiisipassi. Lapset 10 € (alle 16-v.)

Sottiisiviikko huipentuu TÄNÄÄN 16.6. klo 19.00 yli 1000 esiintyjän Työ ja ilonpito -suurteokseen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen TähtiAreenalla. Tanssiteoksen taiteellisena lähtökohtana on sovinnon teema. Siinä tanssi ja musiikki kietoutuvat historian pyörteisiin luoden siltaa sadan vuoden takaisten tapahtumien ja nykypäivän välille.

100 vuotta sitten kaikki oli toisenlaista. Suomi oli juuri itsenäistynyt, mutta eli edelleen kansakuntana vahvassa murroksessa, ja alkoi vasta luoda perusteita tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle. Maaseudun väki lähti kaupunkeihin työn ja leivän perässä. Työstä oli tullut tuotantoa ja tehtaat jyskyttivät höyryn voimalla. Lapset kirmasivat kaupungin kujilla. Nuoret ottivat mallia aikuisista sekä hyvässä että pahassa; paloviinaa poltettiin ja myös maisteltiin. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Se houkutteli ilonpitoon ja tutustumaan muualta tulleisiin ihmisiin.

Työ ja ilonpito -tanssiteos on rekonstruktio Sottiisissa 1990 esitetystä samannimisestä tanssidraamasta. Koreografeina ovat Jutta Wrangén, Petri Kauppinen, Hannu Nipuli, Jukka Heinämäki ja Petri Hoppu sekä Oamkin opiskelijat. Musiikista vastaa kansanelektrobändi Suistamon Sähkö. Sävellykset ovat Anne-Mari Kivimäen ja Eero Grundströmin käsialaa. Esiintyjinä ovat kansantanssijat kautta maan.

Kuva Petri Kivinen, 2016 Sottiisin pääjuhlasta.

Lupa yhteiseen iloon

​Pispalan Sottiisin taiteellinen johtaja Petri Kauppinen tervehtii sottiisiväkeä näin:
Pispalan Sottiisin tämän vuoden teema saattaa äkkiseltään kuulostaa vastakkainasettelulta – Työ ja ilonpito. Entä jos saakin työkseen takertua tämän tästä ilon ja riemun liepeisiin? Yhä useammalla meistä on mahdollisuus ja lupa siihen. Otsa saa toki välillä olla kurtussa ja hikikarpalot norkoilla ohimoilla, mutta pyrkimys nautintoon ja riemuun työn äärellä on vähitellen tunnustettu arkea värittäväksi voimavaraksi.

Tanssin työkieleen on kirjoitettu positiivinen vire. Eteenkin kansantanssin kielioppiin mahtuu runsaasti kohottavia intonaatioita ja irtonaisesti svengaavaa kerrontaa. Tämän vuoksi koen tanssityöläisenä olevani etuoikeutettu. Saan iloita päivittäin esimerkiksi siitä, kun tanssijoiden fyysinen kamppailu oman itsensä kanssa alkaa kääntyä voitoksi. Voi häkeltyä ihmiskehon ilmaisukapasiteetin laajenemisesta ja tätä myötä koko ajattelun kasvamisesta. Tässä nosteessa henkilökohtainen alkaa kääntyä yhteiseksi ja jälleen tanssin kielet voivat olla rakentamassa ilon siltoja ympäröivään yhteisöön.
Hei sinä, juuri sinä. Seuraavat viisi päivää olet hyvässä pidossa – Pispalan Sottiisin ilonpidoissa.

Petri Kauppinen
Taiteellinen johtaja

Kesän kohokohta: 1000 tanssijaa TähtiAreenalla Suistamon Sähkön sävelin!

"Työ ja ilonpito" - 100 vuoden matka tanssien TähtiAreenalla.
Sottiisiviikko huipentuu yli 1000 esiintyjän "Työ ja ilonpito" -tanssiteoksen, jonka taiteellisena lähtökohtana on sovinnon teema. Esityksessä tanssi ja musiikki kietoutuvat historian pyörteisiin luoden siltaa sadan vuoden takaisten tapahtumien ja nykypäivän välille.

100 vuotta sitten kaikki oli toisenlaista. Suomi oli juuri itsenäistynyt, mutta eli edelleen kansakuntana vahvassa murroksessa, ja alkoi vasta luoda perusteita tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle. Maaseudun väki lähti kaupunkeihin työn ja leivän perässä. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Se houkutteli ilonpitoon ja tutustumaan toisiin ihmisiin.

Työ ja ilonpito tanssiteos on rekonstruktio Sottiisissa 1990 esitetystä samannimisestä tanssidraamasta. Koreografeina ovat Jutta Wrangén, Petri Kauppinen, Hannu Nipuli, Jukka Heinämäki ja Petri Hoppu sekä Oamkin opiskelijat. Musiikista vastaa kansanelektrobändi Suistamon Sähkö Anne-Mari Kivimäen johdolla. Esiintyjinä ovat kansantanssijat kautta maan.

"Työ ja ilonpito" -tanssiteos, Tampereen Messu- ja urheilukeskus, TähtiAreena, 16.6.2018 klo 19.00.
Liput 20 € tai Sottiisipassi, http://puoti.nuorisoseurat.fi/fi/p/sottiisi
#sottiisimuistot #sottiisi2018 @sottiisi www.sottiisi.fi

Kuva on vuoden 2016 Sottiisin Riemua! -teoksesta. Kuvaaja Petri Kivinen.

Sottiisi on tanssin ja tekemisen riemua!

Enää pari viikkoa ja Pispalan Sottiisi pärähtää käyntiin Tamperella 13.6.

Sottiisi soittaa ihmisten sielua ja jakaa ympärilleen tekemisen riemua. Kesäinen viikko nostaa hymyn huulille, sillä se tuo tullessaan folkloren ilotulitusta; vauhdikkaita tansseja, mukaansatempaavia rytmejä, eksoottisia soittimia ja upeita kansallispukuja. Pispalan Sottiisi on koonnut jo vuodesta 1970 alkaen kansantanssin ja kansanmusiikin ystävät ja harrastajat Tampereelle. Tänä kesänä festivaalille odotetaan yli 1000 osanottajaa ja 15 000 kävijää.

Festivaalin monipuoliseen ohjelmaan kuuluu kansantanssikonsertteja, työpajoja, tanssitupia, nurkkatansseja ja ilmaisohjelmaa. Kaikille avoimet Avajaiset järjestetään Tampereen Laikunlavalla ja kansainvälinen päätöskonsertti Tampere-talossa. Festivaalikeskus ja Sottiisin sydän sijaitsee Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, jossa järjestetään tapahtuman pääjuhla ”Työ ja ilonpito – 100 vuoden matka tanssien”. Messukeskuksessa sijaitsee myös Folk Camp sisäleirintäalue, jossa osanottajat majoittuvat. Muita festivaalin tapahtumapaikkoja ovat Tullikamarin Pakkahuone, Koskikeskus, Särkänniemi, Osmonpuisto, Telakka ja Viikinsaari.

Sottiisin kotimainen pääesiintyjä on Pispalan Sottiisin Vuoden 2018 kansantanssiyhtye Siepakat Rovaniemeltä. Upeiden kotimaisten esiintyjien lisäksi Pispalan Sottiisiin saapuu huikeita kansantanssi- ja kansanmusiikkiryhmiä Slovakiasta, Venäjältä, Virosta, Unkarista ja USA:sta.


Ilonpitoa koko kesäinen viikko 13.-17.6.

​Sottiisi-torstaina Tampereella päästään tanhumiehen kyytiin, kun "Tanhumies Goes Beatles"!
Tanssiryhmä Huuman sekä ​Laulu- ja soitinyhtye Riennon Tanhumies on Hannu Nipulin käsikirjoittama kantaesitys, jossa yhdistyvät tanssin riemu ja Beatlesin nostalgiset melodiat. Konsertin päätteeksi pääset itsekin tanssimaan iltatansseihin Katrilli Combon tahtiin.
To 14.6. klo 22:00 - 24:00, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Leonardo-sali, liput 10 € tai Sottiisipassi. Osta liput Puodista http://puoti.nuorisoseurat.fi/fi/p/sottiisi

Folklandia-risteily 2018, kuva Petri Kivinen

Pinnin Pojat Pispalan Sottiisiin!

​Huippumuusikot Arto Järvelä ja Kimmo Pohjonen pistävät nurkat natisemaan Sottiisin Nurkkatansseissa. Pinnin Pojat duo on jo yli kaksi vuosikymmentä kantanut hämäläisen perinnemusiikin kirkkainta lyhtyä ja valloittanut yleisönsä Islamabadista Jumesniemelle.​​

Pinnin Pojat on suomalaista musiikkia esittävä duo, joka perustettiin vuonna 1989. Yhtyeen kotipaikka Helsinki on tuonut duon talonpoikaishenkiseen musisointiin myös urbaaneja sävyjä. Lukuisat soittimet ja laulu yhdistettynä Pinnin Poikien loistavaan muusikkouteen tuottaa musiikkia joka ei jätä ketään kylmäksi. Yhtyeen musiikkityylit kattavat paitsi perinteisen suomalaisen laulu- ja tanssisävelmistön sekä yhtyeen oman materiaalin myös maailmanmusiikkiin ja iskelmät. Ohjelmistoa on opittu myös suomalaisten siirtolaisten pariin suuntautuneilla perinteenkeruumatkoilla Pohjois-Amerikassa.
Duon konserttikiertueet ovat suuntautuneet Skandinavian ja USA:n lisäksi mm. Saksaan, Ranskaan, Pakistaniin, Intiaan, Kanadaan, Peruun, Boliviaan, Venezuelaan, Hollantiin ja Islantiin.

Arto Järvelä on kaustislaiseen pelimannisukuun kuuluva Sibelius-Akatemiasta valmistunut kansanmuusikko. Hän soittaa muun muassa yhtyeissä: JPP, Helsinki Mandoliners, Koinurit. Arto Järvelän instrumentteja ovat viulu, avainviulu, mandoliini ja jouhikko.

Kimmo Pohjonen on suomalainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä. Sibelius-Akatemiasta valmistunut Pohjonen on esiintynyt uransa aikana yli 600 kansainvälisellä festivaalilla ja konserttitaloissa. Pohjosen musiikkia on kuultu improvisaation, rockin, kansanmusiikin, avantgarden ja klassisen musiikin sekä tanssin ja mediataiteen yhteyksissä. Pohjosen instrumentteja ovat 2-rivinen haitari, huuliharppu, gogo marimba, laulu.

Ilonpitoa – Nurkkatanssit la 16.6.21:30-01:00
Pinnin Pojat ja pelimanniyhtyeet tanssittavat.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Leonardo-sali
10 € tai Sottiisipassi.
Osta liput Puodista.
https://sottiisi.fi/liput/