Viisi ansioitunutta kansantanssijaa nimetty kansantanssimestareiksi
Suomen Nuorisoseurojen kansantanssikiltaan on nimetty uusia jäseniä. Kansantanssimestareiksi kutsutut kiltalaiset ovat ansioituneita ja pitkään alalla toimineita henkilöitä, jotka ovat työllään edistäneet kansanperinteen säilymistä, siirtymistä ja uusiutumista. Uusia kansantanssimestareita nimetään kahden vuoden välein Pispalan Sottiisin yhteydessä.
Kansantanssimestariksi nimettävät henkilöt ovat pitkän linjan toimijoita, joiden työ näkyy laajasti kansantanssin kentällä. Mestariksi nimeäminen edellyttää muun muassa pitkäaikaista harrastuneisuutta, ohjaustyötä, esitys- ja järjestötoiminnan kehittämistä, koreografiatyötä sekä työtä lasten ja nuorten parissa. Lisäksi huomioidaan kansainvälinen toiminta sekä kansanperinteen ja pukukulttuurin edistäminen. Usein mestarit ovat yhteisöissään karismaattisia henkilöitä, joiden monipuolinen osaaminen, luovuus ja kyky innostaa muita ovat olleet edellytyksiä pitkälle uralle.
Nuorisoseurojen kansantanssikilta on perustettu vuonna 2012, ja siihen on nimetty ansioituneita kansantanssin tekijöitä eri puolilta Suomea.
Vuonna 2026 kansantanssimestareiksi on nimetty
Jukka Heinämäki, Tampere, Kansantanssimestariksi n:o 26
Jukka Heinämäki on ansioitunut ja laaja-alainen kansantanssin toimija, joka on edistänyt kansantanssikulttuuria tanssijana, ohjaajana ja tuottajana. Hänen pitkä elämäntyönsä kansantanssin parissa sekä poikkeuksellisen laaja vaikuttavuutensa tekevät hänestä yhden keskeisistä toimijoista suomalaisella kansantanssikentällä.
Leena Hägg, Lahti, Kansantanssimestariksi n:o 27
Leena Hägg on tehnyt pitkäjänteisen ja merkittävän uran kansantanssin parissa erityisesti Lahden Tanhuujissa. Hän on toiminut vuosikymmenten ajan lasten ja nuorten ohjaajana sekä kouluttanut uusia tanssijoita ja ohjaajia. Hänen ryhmänsä ovat menestyneet katselmuksissa, ja hän on vienyt ryhmiään aktiivisesti esiintymään niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hägg on myös tehnyt koreografioita, toiminut palautteenantajana ja ollut mukana järjestötoiminnassa paikallisella ja piiritasolla.
Arja Korjus-Hietala, Laihia, Kansantanssimestariksi n:o 28
Arja Korjus-Hietala on tehnyt pitkän uran kansantanssin ohjaajana Etelä-Pohjanmaalla. Hän on ohjannut ryhmiä useilla paikkakunnilla, osallistunut koulutuksiin ja tapahtumiin sekä toiminut tuomarina kilpailuissa. Hän on ollut mukana kenttäohjelmien toteutuksessa ja kansantanssin esittämisessä laajasti eri tapahtumissa. Hänen työnsä on vaikuttanut merkittävästi alueelliseen kansantanssitoimintaan.
Irja Majanen, Virrat, Kansantanssimestariksi n:o 29
Irja Majanen on pitkän linjan ohjaaja ja keskeinen vaikuttaja Virtain alueen kansantanssitoiminnassa. Hän on ohjannut useita ryhmiä 1970-luvulta lähtien ja toiminut aktiivisesti sekä paikallisessa että kansainvälisessä toiminnassa. Majanen on tehnyt lukuisia koreografioita ja vienyt ryhmiään tapahtumiin Suomessa ja ulkomailla. Hänen työnsä näkyy vahvana yhteisöllisyytenä ja jatkuvana toimintana vuosikymmenten ajan.
Päivi Semeri, Lahti, Kansantanssimestariksi n:o 30
Päivi Semeri on monipuolinen ja pitkäaikainen toimija kansantanssin ja kansallispukuperinteen parissa. Hän on toiminut ohjaajana eri-ikäisille ryhmille, tehnyt koreografioita sekä osallistunut aktiivisesti kansainväliseen toimintaan. Semerin erityinen ansio on kansallispukuperinteen edistäminen ja pitkäjänteinen työ pukuvuokraamotoiminnan parissa. Hän on ollut keskeinen taustavaikuttaja Lahden Tanhuujien toiminnassa.
