Valtikka vaihtuu -konsertti

PRO. Kuva: Carita Berg.

Tullikamarin Pakkahuone 
Pe 17.6. klo 2022 

Folklandialta tuttu Valtikka vaihtuu -konsertti nähdään tänä vuonna Pispalan Sottiisissa!  
 
Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtyeeksi 2022 valittiin PRO Turun Kansantanssin Ystävistä. PRO tunnetaan kansanomaisen paritanssin tulkitsijana ja varsinaissuomalaisen kansantanssiharrastuksen edelläkävijänä. PRO:n tanssi on syvälle menevää, mutta samalla irrottelevaa. 

PRO tuo konserttiin kaksi kokonaisuutta. Ai mää vai? on Kaisa Poikajärven kokoama, rento ja iloinen tanssiteos. Elena Vuoksiolan teos Annikaisen virsi taas pohjautuu herkkään kansanballadiin, jossa Annikainen, Turun tyttö saa huomata rakastuneensa väärään mieheen. 
Avaa käsiohjelma tästä.

Valtikan PRO:lle tanssin keinoin ojentaa vuoden 2020 Pispalan Sottiisin Vuoden Kansantanssiyhtye Kimurantti. Kimurantti on lappeenrantalaisen, Nuorisoseura Rajan Nuorten korkeatasoinen ryhmä.  
 
Kimurantti esittää teoksen Naapurin Ville, joka sijoittuu 70-luvun Lappeenrantaan. Teos kertoo nuorista, elämänjanosta ja rohkeudesta toteuttaa omat unelmansa. Luvassa on “leveelahkeisii housui, auringonnousui, unelmia ja ystävyyttä”. Teoksen koreografia on Elssa Antikaisen ja musiikin on säveltänyt J-P Piirainen. 
Avaa käsiohjelma tästä.

Konsertissa esiintyy myös Motoran Vinhakat. Ryhmän vahvuus on karjalaisen tanssin juurilla, ja Vinhakat tuokin Sottiisiin pääosin itäisen perinteen tansseja. Vinhakat esittävät tanssikokonaisuuden Viiriäinen.
Avaa käsiohjelma tästä.

Tullikamarille esteetön kulku.
 
Liput:
20€/10€ (lapset alle 16 vuotta, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja varusmiehet. Alle 7-v. Ilmaiseksi). 
Lippupisteestä ja Tiketistä 
www.lippupiste.fi 
www.tiketti.fi 
tai Sottiisi-passilla.  

Ennakkolipunmyynti päättyy tuntia ennen esitystä ja ovilipunmyynti aukeaa tunti ennen esitystä.