Pispalan Sottiisin vuoden 2022 kansantanssiyhtye PRO

Pispalan Sottiisin Vuoden Kansantanssiyhtyeeksi 2022 valittu PRO Turun Kansantanssin Ystävistä. PRO tunnetaan kansanomaisen paritanssin tulkitsijana ja varsinaissuomalaisen kansantanssiharrastuksen edelläkävijänä. PRO:n tanssi on syvälle menevää, mutta samalla irrottelevaa. Se myös edustaa uutta linjaa, vaikka pohjaa silti voimakkaasti perinteiseen paritanssiin.

PRO:n voimana on esiintyjien keskinäinen kommunikaatio ja suhde yleisöön. Ryhmässä tanssii erilaisia aikuisia ihmisiä, ja tämä rohkaisee kaikkia heittäytymään mukaan kansantanssiin. Vaikuttavaa on myös varsinaissuomalainen hienovaraisuus ja pidättyväisyys, joka näkyy PRO:n tanssissa ja tulkinnassa.

PRO tuo Valtikka vaihtuu -konserttiin kaksi kokonaisuutta, joissa se pääsee tunnelmoimaan kansanomaisen paritanssin keinoin. Ai mää vai? on Kaisa Poikajärven kokoama tanssiteos, joka tuo PRO:n tanssijat tutuiksi rennon ja iloisen tanssin välityksellä. Ai mää vai? -teoksen myötä PRO valittiin vuoden 2019 Tanssimylly-luokittelussa mestaruussarjaan.

Elena Vuoksiolan teos Annikaisen virsi saattelee PRO:n herkempään puoleen. Tanssiteos pohjautuu kansanballadiin, jossa Annikainen Turun tyttö saa huomata rakastuneensa väärään mieheen, ja se tehtiin ryhmälle alun perin jo vuonna 2013. Molemmat teokset johdattavat katsojan varsinaissuomalaisen paritanssin äärelle tuoden esiin sen ilmaisukeinoja hambosta masurkkaan ja sottiisista polkkaan.

PRO Tanssimaniassa 2021. Kuva: Carita Berg.