Turvallinen SottiisiMoves

Seuraamme koronapandemian tilannetta ajantasaisesti ja toimimme vastuullisesti vallitsevien säädösten mukaisesti. Meille on tärkeintä järjestää tapahtuma, jossa huomioidaan ihmisten turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät tekijät.   

Turvallisuuden takaamiseksi teemme seuraavat toimenpiteet: 


Huomioimme turvavälit konsertti-, ruokailu- ja majoituspaikoilla.  

  • Vähennämme  katsomopaikkoja noin puoleen.
  • Ohjaamme istumaan katsomoissa oman seurueen kesken ja pitämään turvavälin muihin seurueisiin.
  • Järjestämme jokaiselle esiintyjäryhmälle oman pukuhuonetilan.
  • Majoitamme yhteismajoituksessa väljästi oman ryhmän kesken. 
  • Porrastamme yhteisruokailut niin, että tungosta ei synny. 

Huolehdimme hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta ja kannustamme myös muita siihen. 

  • Käytämme kasvomaskeja tai -visiireitä ja tarvittaessa kertakäyttökäsineitä.
  • Toimitamme tapahtumapaikoille riittävästi käsien desinfiointiaineita. 
  • Suositamme kasvomaskien käyttöä yleisölle ja osallistujille.

Käytämme Koronavilkkua.

Lisäämme henkilökunnan määrää.

  • Lisäämme tapahtumassa työskentelevien määrää, jotta voimme toteuttaa tapahtuman turvallisesti.
  • Perehdytämme tapahtumassa työskentelevät turvallisuuskäytäntöihin.
  • Hankimme suojavarusteet kaikille tapahtumassa työskenteleville.

Korostamme sitä, että sairaana ei pidä tulla tapahtumaan. 

  • Kannustamme jäämään kotiin, jos on sinulla koronavirukseen viittaavia oireita.  Koronavirustaudin oireita voivat olla kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli sekä maku- ja hajuaistin häiriöt.
  • Jos sairastut tapahtuman aikana, siirry kotiin lepäämään.
  • Palautamme osanottomaksut sairaustapauksissa peruutusehtojen mukaisesti. 

Turvallisuus

Turvallinen tapahtuma tehdään yhdessä, pidetään siis huolta toisistamme!


Kun olet SottiisiMovesissa, toivomme sinulta seuraavaa:

  • Pese kädet tai käytä käsidesiä aina sisälle tullessasi ja syömään mennessäsi.
  • Pidä 1-2 metrin turvaväli muihin kuin omaan seurueeseesi.
  • Järjestyksenvalvojamme auttavat turvavälien pitämisessä.
  • Käytä kasvomaskia sisätiloissa.
    Kertakäyttöisiä maskeja saat tarvittaessa tapahtumainfosta Tampere-talolta. Kankaisia maskeja myy puolestaan Tampere-talo Shop.
  • Yski nenäliinaan tai hihaan.
  • Suosi korttimaksuja.
  • Käytä Koronavilkkua.
    Lataa maksuton mobiilisovellus puhelimeesi sovelluskaupasta (esim. App Store ja Google Play).

Kun saavut katsomaan konserttia, toivomme sinulta seuraavaa:

  • Saavu ajoissa paikalle. Konserttisalien ovet avataan 20-30 minuuttia ennen konserttia.
  • Pese kädet tai käytä käsidesiä.
  • Käytä kasvomaskia.
  • Ota osallistujapassisi tai pääsylippusi esiin hyvissä ajoin.
  • Muista turvaväli, kun siirryt konserttisaliin. Järjestyksenvalvojamme neuvovat, missä järjestyksessä sali täytetään. Voit ottaa ulkovaatteet mukaan saliin.
  • Seuraathan konsertin loppuun asti.
  • Kun konsertti loppuu, järjestyksenvalvojamme neuvovat, missä järjestyksessä salista poistutaan. Odota rauhassa omaa vuoroasi.

Kun saavut esiintymään konserttiin, toivomme sinulta seuraavaa:

  • Noudata tarkasti ryhmällesi annettuja soundcheck-, pukuhuone- ja palauteaikoja.
  • Pese kädet tai käytä käsidesiä.
  • Käytä kasvomaskia, halutessasi myös lavalla.
  • Pidä turvaväli muihin kuin omaan ryhmääsi.
  • Käytä stage managerien neuvomia kulkureittejä lavalle ja sieltä pois.