Tanssirallissa luotettiin ilahduttavasti tanssin voimaan

Suomen Nuorisoseurat järjestää joka toinen vuosi valtakunnallisen katselmuksen lasten kansantanssiryhmille. Tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen ammattiraadin antaman palautteen pohjalta.

SottiisiMoves 2020 yhteyteen suunniteltua Tanssirallia 2020 päästiin seuraamaan videon välityksellä 16.-17.10.2020. SottiisiMovesin yleisötapahtuman peruunnuttua ryhmät reagoivat nopeasti ja toimittivat esitysvideot raadin arvioitaviksi. Tanssiralliin osallistui yhteensä 11 ryhmää.

Tanssirallin ammattiraadissa videotallenteita arvioivat Katariina Hiukka, Heidi Kultanen, J-P Piirainen, Niina Kastari sihteeri. Raati antaa iso kiitoksen kaikille osallistuneille ryhmille, oli etuoikeus päästä katsomaan niitä. Tämän vuoden esityksissä oli luotettu ilahduttavasti tanssin voimaan. Mukana oli myös juonellista kerrontaa, joka kumpusi lasten omasta maailmasta. Ryhmien sisäinen taitotaso näyttäytyi tasaisena ja osaaminen oli hyvällä tasolla.

Timanttiesitys:
Ryhmä: Hippa (Nuorisoseura Vilikas)
Esitys: Vilikas Arvoitus
Perustelut: Monikn tavoin kekseliäs, tanssijoiden maailmasta kumpuava ehyt kokonaisuus 
Kunniamaininta:
Ryhmä: Näpsäkät (Jämsän Tanhuujat ry)
Esitys: Ulottuvuudet
Perustelut: Ryhmän itse tekemä kunnianhimoinen koreografia

Ryhmät on lueteltu videoiden katsomisjärjestyksessä ikäsarjoittain.
Ryhmä: Hyrrä (Nuorisoseura Vilikas ry)
Esitys: Hyrränpyörä
Ikäsarja: 13-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: kulta
Slogan: “Luontevaa ilottelua ja huoliteltu ulkoasu.”

Ryhmä: Jippo (Karjalan Nuoret ry)
Esitys: Mitä meille jää?
Ikäsarja: 16-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: pronssi
Slogan: “Rohkeiden soolotanssijoiden ryhmä”

Ryhmä: Kimara (NS Rajan Nuoret)Esitys: Kiri
Ikäsarja: 16-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: kulta
Slogan: “Tarkkaa, taitavaa ja terävää tanssimista.”

Ryhmä: Hilipakat (Alavuden Nuorisoseura)
Esitys: Kollit
Ikäsarja: 16-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: rauta
Slogan: “Vahvaa rooliin eläytymistä ja liikkeellistä ilmaisua”

Ryhmä: Jarmankka (Tahdittomat Jokioisten nuorisoseura)
Esitys: Yökylään
Ikäsarja: 16-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: rauta
Slogan: “Ilottelevaa tanssia tyynysotaa unohtamatta.”

Ryhmä: Mattien ja Maijojen Midit (Matit ja Maijat ry)
Esitys: <pienempikuinkolme3
Ikäsarja: 13-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: pronssi
Slogan: “Pienempien ja isompien tanssijoiden onnistunut heittäytyminen”

Ryhmä: Mattien ja Maijojen Juniorit (Matit ja Maijat ry)
Esitys: Kasvu
Ikäsarja: 16-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: hopea
Slogan: “Rohkeaa tasapainottelua kohti aikuisuutta.”

Ryhmä: Kepposet (Oulunsalon nuorisoseura)
Esitys: Pyörteissä
Ikäsarja: 16-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: hopea
Slogan: “Kantavaa ja kaunista perusparitanssia”

Ryhmä: Hippa (Nuorisoseura Vilikas)
Esitys: Vilikas Arvoitus
Ikäsarja:13-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: hopea
Slogan: “Energinen hatturäppijengi”

Ryhmä: Jekku (Karjalan Nuoret ry)
Esitys: Aaltojen alla
Ikäsarja: 13-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: pronssi
Slogan: “Aitoa, ujoudessaan viehättävää esiintymistä.”

Ryhmä: Näpsäkät (Jämsän Tanhuujat ry)
Esitys: Ulottuvuudet
Ikäsarja: 16-vuotiaat ja nuoremmat
Sarja: hopea
Slogan: “Rohkeutta, hymyä ja toisille tekemistä.”

 Videoklippejä esityksistä:
https://www.dropbox.com/sh/k5wbe6h5gebgxwy/AAD-ok36KJwqkQy2Yjnn36Iia?dl=0