SottiisiMoves 2020 -tapahtuma peruuntuu

Suomen Nuorisoseurojen hallitus on päättänyt tänään peruuttaa tanssin ja musiikin SottiisiMoves 2020 -tapahtuman, joka oli suunniteltu järjestettäväksi Tampereella 16.-18.10.2020.

Pispalan Sottiisin ja Nuori Kulttuuri -toiminnan yhteisiä 50-vuotissyntymäpäiväjuhlia suunniteltiin seuraten samalla ajantasaisesti koronapandemian kehitystä. Vaikka uusia kokoontumisrajoituksia ei tällä hetkellä ole vielä annettu, on koronapandemia kiihtynyt niin nopeasti, että vastuullisina tapahtumajärjestäjinä päädyimme tapahtuman peruuttamiseen.

Osa SottiisiMoves 2020-tapahtuman peruuntuneista yleisökonserteista tullaan striimaamaan. Striimattavista konserteista ilmoitetaan tarkemmin viikon 42 alkupuolella. Moves- ja Tanssiralli-katselmuksiin ilmoittautuneet ryhmät saavat palautteen esityksistään ammattiraadilta lähetettävän videon perusteella.

Lisätietoja antavat:

Toimialajohtaja, Jukka Heinämäki, Pispalan Sottiisi, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi

Toimialajohtaja Pasi Saarinen, Nuori Kulttuuri, pasi.saarinen@nuorisoseurat.fi